Nainen suomalaisessa yhteiskunnassa

06.04.2015

Kokoomusnaiset kuva2

Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Saamme olla ylpeitä siitä, että äänioikeus, turvallisuus ja tasa-arvoinen asema lain edessä ovat itsestään selvyyksiä. Neuvola ja äitiyspalvelut ovat maailman huippuluokkaa. Äitiyspakkaus on herättänyt maailmalla ihastusta ja ihmetystä.

Mutta paljon on vielä tehtävää. Otan esille kolme asiaa, joilla pystytään edistämään tasa-arvoa entisestäänkin. Ensinnäkin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on paljon. Suomessa sekä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, että naisten kuolemaan johtavaa väkivaltaa on enemmän kuin muissa teollistuneissa maissa keskimäärin. Matalan kynnyksen avunsaantimahdollisuuksia on kehitettävä niin, että apu on helposti saatavilla sekä väkivallan kohteena olevalle, että myös väkivaltaiselle henkilölle.

Toinen ongelmallinen asia on äitiyden tuoma eläkenotkahdus. Se täytyy korjata mahdollisimman pian. Erittäin kannatettava malli löytyy Saksasta. Siellä eläke jaetaan puolisoiden kesken. Tämä turvaa sen, että lasten kanssa kotona olevalle vanhemmalle ei synny eläkenotkahdusta. Lisäksi äitiydestä muodostuvat työnantajakustannukset tulee korvata valtion varoista syrjinnän ehkäisemiseksi ja tasa-arvon turvaamiseksi.

Kolmas asia koskettaa erityisesti lapsia kotona hoitavaa vanhempaa, joka tilastojen mukaan on yli 90 %:n todennäköisyydellä äiti. Mutta asia koskee myös molempia vanhempia. Uupuneilla vanhemmilla on oltava mahdollisuus saada kotiapua ilman lastensuojelun asiakkuutta. Ennaltaehkäisevään työhön on panostettava merkittävästi aiempaa enemmän, jotta ongelmat eivät pääse kärjistymään. Varhainen avunsaanti on paras tapa parantaa elämänlaatua.

Suomi saa olla ylpeä vahvoista, sisukkaista ja viisaista naisistaan. Paljon on tehty tasa-arvon edistämiseksi. Äänestämällä turvaat jatkossakin tämän kehityksen.

 

Tämä kirjoitukseni on julkasitu Kokoomusnaisten blogiassa. Tässä linkki

http://kokoomusnaiset.fi/blogi/ruut-sjoblom-nainen-suomalaisessa-yhteiskunnassa

 

 

Omaishoitajan arki

22.03.2015

Sain kunnian tutustua 81-vuotiaaseen naiseen, joka on miehensä omaishoitaja. Mies sairastui vakavasti kymmenen vuotta sitten ja muutama vuosi sen jälkeen hänellä todettiin myös Alzheimerin tauti. Puolitoista vuotta sitten vaimo pääsi omaishoitajaksi.

Päivät kuluvat hyvin toistensa kaltaisina viikosta toiseen. Mies nukkuu yöt hyvin, mutta vaimo heräilee lähes joka yö huolissaan. Aamulla alkavat aamutoimet, jotka miehen sairaudesta johtuen kestävät muutaman tunnin. Päivällä syödään ja käydään ehkä kaupassa. Illalla katsotaan tv:tä. Tai vaimo katsoo, ja mies istuu vierellä. Miehen tv:n katsominen on vaikeaa, koska hän ei muista.

Nainen on työskennellyt opettajana ja mies työnjohtotehtävissä isossa yrityksessä. He ehtivät olla noin kymmenen vuotta eläkkeellä ennen miehen sairastumista. Nyt he sohvalla istuessaan eivät enää oikein voi keskustellakaan, koska mies ei muista mitään. Ei välillä vaimoakaan. Illalla mies saattaa kysyä varovasti, että aikooko nainen tulla tuonne samaan makuuhuoneeseen.

Mies on aina ollut tarkka, mutta nyt hänestä on tullut pikkutarkka. Hän petaa sängyn joka aamu kuten armeijassa on opetettu. Hän tiskaa ja järjestelee aterimetkin suuruusjärjestykseen.

Mies on palliatiivinen potilas, joka on elänyt jo yli ennusteen. Hänellä on syöpä, joka leikattiin 10 vuotta sitten. Syöpä uusiutui, mutta sitä ei enää hoideta. Mies itse ei muista olevansa vakavasti sairas. Hän ei edes koe itseään sairaaksi, eikä hänellä ole mitään kipuja.

Nainen on oman jaksamisen rajamailla. Miehen lääkäri ja hoitaja näkivät naisen väsymyksen ja ehdottivat, että mies olisi hoitokodissa kaksi viikkoa ja sitten kaksi viikkoa kotona. Tätä on nyt kokeiltu vuoden alusta lähtien. Toisaalta nainen on helpottunut, että hänelle tulee hieman vapaa aikaa. Hän itse on fyysisesti ja psyykkisesti vielä suhteellisen hyvässä kunnossa, hän haluaa tehdä vielä asioita. Toisaalta hän kokee huonoa omaa tuntoa, koska mies ei halua olla hoitokodissa.

Mies haluaa olla kotona. Mies ei ymmärrä, miksi vaimo ei lähde käymään kaupungilla tai ystävillään. Mies sanoo, että kyllä hän nyt pärjää. Hän ei muista olevansa sairas. Kertoessaan tätä nainen kyynelehtii. Hänestä huokuu rakkaus miestään kohtaan ja huoli hänen voinnistaan. Oma väsymys on alkanut painamaan, samoin tukahdutettu halu vielä toteuttaa itseään elämänsä aikana. Nyt myös oma vointi on mennyt huonommaksi. Hän kuitenkin uskoo, että jos mies viihtyy puolet ajasta hoitokodissa, ja puolet kotona, elämä muuttuisi taas mielekkääksi ja hyväksi.

Olen kiitollinen, että sain tutustua tähän naiseen ja että hän kertoi rehellisesti elämästään omaishoitajana. Tämä oli pysäyttävä ja koskettava tapaaminen. Entistä suuremmalla voimalla haluan olla vaikuttamassa omaishoitajien ja hoidettavien omaisten elämään. Meidän täytyy turvata jokaiselle ihmisarvoinen ja hyvä elämä.

Tämä kirjoitus syntyi, kun otin vastaan Omaishoitajat ja läheiset -liiton haasteen. Voit lukea kirjoituksen ja siitä syntyneen keskustelun omaishoitajien liiton sivuilta tästä linkistä

http://www.omaishoitajat.fi/omaishoitajan-arki

 

 

Häpeä leimaa yhä lamavelallisia

23.02.2015

Suomen talous on taantumassa, ja 1990-luvun lamavelallisten kohtelusta käydään taas keskustelua. Keskusteluun on myös tarvetta.
1990-luvun alussa sata tuhatta ihmistä jäi pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Lukemattomat ihmiset ja kodit joutuivat pitkäaikaiseen taloudelliseen ahdinkoon.

Olen tutkinut väitöskirjassani laman aiheuttamia sosiaalisia seurauksia.
Haastateltavat kertoivat taloudelliseen epäonnistumiseen liittyvästä häpeästä, maksuhäiriömerkintöjen tuottamista ongelmista, köyhyydestä ja kärsimyksestä. He toivat esille myös hyviä asioita, kuten puolison ja ystävien tuki, toiminnallisuuden säilyttäminen sekä vahva yrittäjäluonne. Myös kirkko auttoi ihmisiä diakonian ja erilaisten ohjelmien avulla.

Lamavelalliset saivat hyvin vähän, jos ollenkaan, tukea yhteiskunnalta. Velkajärjestelylaki säädettiin, mutta se tavoitti vain osan ylivelkaantuneista. Velkaneuvontaa myös annettiin, mutta moni yrittäjä koki, että heidän asiansa olivat niin monimutkaisia, ettei heitä aina osattu auttaa.
Vuoteen 2008 asti velka oli ikuinen, kunnes säädettiin laki velan lopullisesta vanhenemisesta. Se auttoi merkittävää määrää ihmisiä, mutta hekin ehtivät elää velkavankeudessa keskimäärin 20 vuotta.

Ennen lamaa olleella nousukaudella yrittäjät vastasivat kasvavaan kysyntään investoimalla. Valuuttalaina oli edullisempaa verrattuna erittäin korkeakorkoiseen kotimaiseen lainaan.
Ongelmien ilmetessä yrittäjät reagoivat toimintaa supistamalla ja viimeisenä vaihtoehtona irtisanomalla työntekijöitä. He toimivat kuin ketkä tahansa taloudestaan hyvin huolta pitävät.

Syitä 1990-luvun lamalle on esitetty monia: kysynnän romahtaminen, devalvaatiot ja epäonnistunut talouspolitiikka.
Laman syyllisiä voidaan etsiä loputtomiin, mutta yhden asian myöntäminen on paikallaan: Yrittäjät tekivät parhaansa ja maksoivat siitä liian kovan hinnan.

RUUT SJÖBLOM

teologi, tutkija, kansanedustajaehdokas (kok.), Tuusula

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 23.2.2015 (linkistä pääset lehden verkkoversioon)

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/häpeä-leimaa-yhä-lamavelallisia-1.90071

 

 

Laman jälkeen

17.02.2015

Tutkimukseni työnimi on Laman jälkeen. Olen haastatellut tutkimukseeni konkurssin ja/tai takausvelkojen vuoksi vakavasti ylivelkaantuneita.

1990-luvun lama-aikana tehtiin valtava määrä konkursseja. Ihmisiä joutui pitkäaikaiseen taloudelliseen ahdinkoon yritysvelkojen ja takausvelkojen vuoksi. Syitä 1990-luvun talouskriisille on esitetty useita aina idänkaupan romahtamisesta epäonnistuneeseen talouspolitiikkaan. Merkittävästi konkurssiaaltoon joka tapauksessa vaikuttivat valuuttaluotot, markan devalvointi ja kelluttaminen sekä kysynnän romahtaminen. Laman jäljiltä jäi satatuhatta ihmistä pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Vielä 1990-luvulla velka oli ikuinen, mutta vuonna 2008 lainsäädäntöä muutettiin niin, että 15-20 vuoden jälkeen velat saa anteeksi. Tutkimukseni käsittelee, miten konkurssin ja/tai takausvelkojen vuoksi vakavasti ylivelkaantuneet ovat selviytyneet pitkäaikaisessa velkaloukossa.

Haastateltavat ovat kertoneet epätoivosta, epäoikeudenmukaisuudesta ja kärsimyksestä, mutta myös selviytymisestään ja siihen positiivisesti vaikuttaneista asioista. Tutkimuksen pääpaino on selviytymisstrategioissa. Haastatteluista pystyi hahmottamaan jokaiselle neljälle vaiheelle tyypillisiä selviytymiskeinoja, mutta haastateltavat kertoivat myös kokonaisuuden kannalta merkittävimpiä selviytymiseen vaikuttaneita tekijöitä. Niitä olivat muun muassa työkyvyn säilyttäminen tavalla tai toisella, hyvä avioliitto, lapsista huolehtiminen ja tärkeiden sosiaalisten suhteiden säilyttäminen.

 

 

Haastattelu Helsingin Sanomissa 20.1.2015

Helsingin Sanomat tekivät hienon artikkelin konkurssista selviytymisestä, johon he olivat haastatelleet sekä minua tutkimuksestani, sekä konkurssista selvinneitä yrittäjiä.

Tässä otos haastattelustani sekä linkki alkuperäiseen kirjoitukseen.
”Tut­ki­ja Ruut Sjöblom haas­tat­te­li väi­tös­kir­jaan­sa var­ten 22:ta la­man ko­ke­nut­ta yrit­tä­jää.
Yrit­tä­jien ta­ri­nat oli­vat ka­ru­ja: kak­si oli yrit­tä­nyt it­se­mur­haa, yh­den puo­li­so oli teh­nyt it­se­mur­han.
Mut­ta ta­ri­nois­sa oli myös toi­von pil­kah­duk­sia. Ih­mi­set sel­vi­si­vät, vaik­ka la­ma vei hei­dät poh­jal­le.

Sjö­blom ha­vait­si tut­ki­muk­ses­saan, et­tä la­ma-ajan yrit­tä­jät käy­vät lä­pi nel­jä vai­het­ta, jot­ka vie­vät koh­ti krii­sis­tä sel­viy­ty­mis­tä.
En­sim­mäi­ses­sä vai­hees­sa ih­mi­nen ta­juaa, et­tä kon­kurs­si on tu­los­sa. Sii­nä vai­hees­sa ih­mi­nen al­kaa käy­dä lä­pi kaik­kea si­tä, mi­kä on joh­ta­nut ti­lan­tee­seen, jos­sa kon­kurs­si on edes­sä. Täs­sä vai­hees­sa ih­mi­set ovat usein vie­lä hy­vin toi­min­ta­ky­kyi­siä.

Seu­raa­vak­si koit­taa­kin krii­si­vai­he. Aja­tus kon­kurs­sis­ta is­kee ja mie­len val­taa stres­si ja pa­niik­ki. Kaik­ki on men­nyt, ei­kä ulos­pää­syä näy.
Täs­tä vai­hees­ta pää­see eteen­päin, jos pys­tyy so­peu­tu­maan ti­lan­tee­seen. Se vaa­tii uu­den iden­ti­tee­tin omak­su­mis­ta. Sjö­blom ku­vaa vai­het­ta uu­den elä­män et­sin­näk­si. ”On löy­det­tä­vä uu­si elä­män­ta­pa. Jos oli ai­kai­sem­min yrit­tä­jän roo­li ja iden­ti­teet­ti, pi­tää löy­tää uu­si. Työ­tön tai pal­kan­saa­ja esi­mer­kik­si.”

Tä­mä vai­he voi kes­tää hy­vin pit­kään, sil­lä Sjö­blo­min tut­ki­muk­sen mu­kaan nel­jäs ja vii­mei­nen vai­he sel­viy­ty­mi­ses­sä saat­taa koit­taa vas­ta vuo­sien pääs­tä.
Se on vel­ka­van­keu­des­ta va­pau­tu­mi­nen, jo­ka ta­pah­tui mo­nil­le la­ma-ajan kär­si­jöil­le vas­ta vuon­na 2008. Sil­loin kym­me­net­tu­han­net suo­ma­lai­set sai­vat vel­kan­sa an­teek­si. Ve­lat van­hen­tui­vat, ja ulos­otos­sa ol­leet yh­teen­sä noin 1,5 mil­jar­dia eu­roa an­net­tiin an­teek­si.
Yli 20 000 yrit­tä­jää huo­kai­si hel­po­tuk­ses­ta. Mut­ta mo­net ei­vät jak­sa­neet vuo­teen 2008 as­ti.”

”Monet kuitenkin sel­vi­si­vät la­man ah­din­gos­ta.
Ne jot­ka jak­soi­vat, jak­soi­vat kos­ka pys­tyi­vät säi­lyt­tä­mään toi­min­ta­ky­kyn­sä, Ruut Sjö­blom sa­noo.
”Yh­teis­kun­nan ta­hol­ta mo­net ei­vät saa­neet mi­tään. Ih­mis­ten sel­viy­ty­mis­kei­no­ja oli­vat esi­mer­kik­si puo­li­so, jo­ka on tu­ke­nut. Myös ys­tä­vät ja jär­jes­tö­toi­min­nas­sa mu­ka­na ole­mi­nen oli­vat hy­viä sel­viy­ty­mis­kei­no­ja.”
”Par­hai­ten sel­vi­si­vät ne, jot­ka säi­lyt­ti­vät toi­min­nal­li­suu­ten­sa. Ih­mi­set oli­vat to­del­la sy­vis­sä ve­sis­sä. Jos jol­lain ta­val­la py­syi yh­teis­kun­nas­sa kiin­ni, se aut­toi.”

Jos haluat lukea koko HS:n kirjoituksen tässä on linkki siihen

http://www.hs.fi/paivanlehti/raha/Konkurssin+tehnyt+yrittäjä+nousi+veloista+tekemällä+18+tuntia+työtä+päivässä/a1421388661769?src=haku&ref=arkisto%2F

 

 

Mikä yhdistää velkavankeudessa selvinneitä?

16.02.2015

Teen tutkimusta Helsingin Yliopistossa 1990-luvun lama-aikana pitkäaikaisesti ylivelkaantuneiden selviytymisestä. Helsingin Sanomat julkaisivat artikkelin aiheesta 15.11.2014, johon olivat haastatelleet minua. Lisämateriaalina oli käytetty Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Takuusäätiön Velkatunneli-tutkimusta (2010). Tässä haastattelu ja linkki alkuperäiseen artikkeliin.

Mikä yhdistää velkavankeudessa selvinneitä?

1. Perhe, jonka vuoksi taistella
Moni on valmis kestämään lähes mitä vain, kunhan lapset eivät joudu kärsimään.

2. Kannustava puoliso
Usein talousvaikeudet rikkovat parisuhdetta, mutta ne joiden suhde on kestänyt talousvaikeudet, kiittävät puolisoaan tuesta. Yksinäisyys puolestaan lisää riskiä jäädä velkaloukkuun.

3. Sosiaalisten piirien säilyminen
Ylivelkaantunut tippuu helposti entisistä sosiaalisista ympyröistään. Osittain syynä on raha, osittain häpeä. Moni ei kehtaa myöntää, etteivät rahat riitä ulkona syömiseen tai teatterilippuihin. Selviytyneistä moni on onnistunut säilyttämään edes osan vanhoista ystävistään.
4. Usko omiin kykyihin
Ylivelkaantunut ei voi perustaa yritystä tai matkustella.

Silti monia velkajärjestelyyn hakeutuneita auttaa usko tulevaisuuteen ja omiin kykyihin. Osa purkaa energiaansa järjestötoimintaan tai harrastuksiin, osa uuden ammatin opiskeluun.

5. Uudet arvot
Katkeruus hellittää, kun ylivelkaantunut oivaltaa, ettei raha ole elämässä sittenkään niin tärkeää. Usein entinen elämä alkaa näyttää kulutuskeskeisestä.

6. Työ
Työn tiedetään auttavan elämän muissakin kriiseissä.

7. Selkeä suunnitelma
Usein köyhyyttä on helpompaa kestää, kun tietää, että tilanteesta koittaa joskus ulospääsy. Velkajärjestelyyn pääseminen helpottaa monen oloa, vaikka se voikin tarkoittaa asunnon ja auton myymistä.

8. Häpeästä vapautuminen
Konkurssin kokeneita ja muita talousvaikeuksiin joutuneita yhdistää valtava häpeä. Ongelmista puhuminen helpottaa elämää.

http://www.hs.fi/raha/a1415938600325?ref=hs-art-artikkeli

 

 

 

Luova tuho ei aina toteudu konkursseissa Vieraskynä, Helsingin Sanomat

12.01.2015

Luova tuho ei aina toteudu konkursseissa.

1420951655787Konkurssissa menetetään usein tilaisuus luoda uutta, kun ihminen yrityksen takana joutuu vuosien velkaloukkuun.

Laman aikaan 1990-luvulla tehtiin ennätysmäärä konkursseja. Massatyöttömyys ja taloudellinen ahdinko olivat arkipäivää. Inhimillinen kärsimys ja pahoinvointi lisääntyivät. Yli 100 000 ihmistä jäi pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Uusi finanssikriisi alkoi vuonna 2008, eikä sille näy vieläkään loppua.

Itävaltalaisen taloustieteilijän Joseph A. Schumpeterin kehittämän luovan tuhon teorian mukaan konkurssit eivät ole pelkästään kielteisiä tapahtumia. Konkurssit kuuluvat terveeseen markkinatalouteen. Ne uudistavat ja vapauttavat resursseja.

Voimavarojen vapautuessa syntyy uusia innovaatioita. Konkurssien ansiosta innovaatioiden toteuttamiseen löytyy uutta potentiaalia: ihmisiä ja ajatuksia.

Toisin sanoen Schumpeterin teorian mukaan konkurssit voivat olla myönteinen asia. Ne mahdollistavat liikkeessä pysymisen ja jatkuvan uudistumisen. Myös yksilöille luova tuho on mahdollisuus kehittymiseen ja uuden aloittamiseen.

Suomessa luovan tuhon vaikutusvalta pysähtyy konkurssiin. Kun yritys menee konkurssiin, sen omaisuus realisoidaan ja yritys lakkaa olemasta. Ihminen yrityksen takana jää kuitenkin vastaamaan veloista.

Osakeyhtiömuotoisessa yrityksessä veloista vastaa yrittäjä, jos hän on taannut henkilökohtaisesti yrityksen lainoja. Näin on usein mikro- ja pienyrityksissä, joita on yli 93 prosenttia Suomen yrityksistä.

Äärimmillään konkurssin tehnyt saattaa joutua elämään velkaloukussa 15–20 vuotta.

Luovan tuhon teorian mukaan konkurssin jälkeen pitäisi siis vapautua resursseja uuden luomiseen. Resursseiksi voidaan valuutan ja materian lisäksi ymmärtää hiljainen tieto, kekseliäisyys, innovatiivisuus, ahkeruus ja into.

Sekä yksilön hyvinvoinnin että yhteiskunnan kannalta voisi olla järkevää vapauttaa nuo voimavarat käyttöön heti konkurssin päätyttyä eikä vasta 15 vuoden kuluttua, jolloin se saattaa olla jo myöhäistä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa elää kuitenkin vahvasti ajatus, että velat on aina maksettava.

Velan takaisinmaksun taustalla on normatiivinen sääntö lupauksen pitämisestä. Hyvä ihminen pitää lupauksensa. Se on myös kunniakysymys. Lisäksi pelätään, että jos tällaisessa asiassa joustetaan, se johtaa väärinkäytöksiin ja moraalin rappeutumiseen. Velkojen takaisinmaksun etiikkaan liittyy siis kysymys velvollisuudesta ja sääntöjen noudattamisesta.

Liiketoiminnan etiikan dosentti Jukka Kilpi on analysoinut teoksessaan The Ethics of Bankruptcy lupauksen moraalista velvoittavuutta. Velvollisuuseettisessä lähestymistavassa on velallisen lisäksi suhtauduttava vakavasti myös velkojan asemaan. Velallisen antaman lupauksen mitätöiminen on ongelmallista ilman velkojan suostumusta, mutta toisaalta lupauksen moraalinen velvoittavuus perustuu yksilön autonomiaan. Velallisen pitäminen pitkäaikaisessa velkaloukussa uhkaa hänen autonomiaansa.

Olisiko inhimillisempää parantaa velkaloukussa elävän asemaa kuin ajatella puhtaasti velkojaa? Voiko sellainen lupaus velvoittaa, jota on mahdotonta pitää? Voiko velallista velvoittaa maksamaan velat, joita hän ei koskaan pysty maksamaan?

Tässä yhteydessä rangaistuksesta puhuminen ei tunnu mielekkäältä, koska ei ole tapahtunut rikosta. Valtaosa uusista yrityksistä kaatuu viiden vuoden sisällä niiden syntymisestä, koska kysynnän ja tarjonnan laki määrittää markkinoita ja maailma muuttuu nopeasti. Lisäksi tutkimuksissa on yritysten kasvua hidastaviksi tekijöiksi mainittu liiketoimintaan ja työllistämiseen liittyvät riskit sekä epäonnistumisen pelko.

Uuden yrityksen perustaminen epäonnistumisen jälkeen on lähes mahdotonta: uutta rahoitusta ei enää saa.

Viime vuonna Suomessa pantiin vireille 3 131 konkurssia. Näissä yrityksissä oli yli 15 000 työntekijää.

Niin kauan kuin lainsäädäntömme määrää, että konkurssin tehnyt ylivelkaantunut yrittäjä vastaa jäljelle jääneistä veloista henkilökohtaisesti jopa viidentoista vuoden ajan, Schumpeterin luovan tuhon teoria ei toteudu. Käytännössä ihminen pakotetaan elämään tilassa, jossa hän ei kykene täyttämään vaatimusta velkojen maksamisesta.

Ruut Sjöblom
Kirjoittaja viimeistelee väitöskirjaa Helsingin yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa ”Lamakausien sosiaaliset seuraukset”.

 

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1420951668167

 

 

Itsenäisyyspäivän juhlapuhe

06.12.2014

Itsenäisyyspäivän juhlapuheeni Tuusulan kunnan juhlassa

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvä juhlayleisö,

Suomi täyttää tänään 97 vuotta. Tänään 6.12. vuonna 2014 me suomalaiset olemme etuoikeutettuja, koska voimme juhlia maamme itsenäisyyttä. Maailmalla tilanne on paljon levottomampi, jopa ihan lähellämme. Jokaiselle, joka on taistellut Suomen sodissa, puolustanut maatamme ja hoitanut haavoittuneita, haluan ilmaista syvimmän kiitoksen itsenäisestä Suomesta.

Presidenttimme Sauli Niinistö on tänä vuonna nostanut itsenäisyyspäivän teemaksi vapaaehtoistyön. Meidän on hyvä muistaa vapaaehtoisten tekemän työn merkitystä Suomen sodissa. Tästä hyvä esimerkki on Lotta Svärd-järjestön toiminta. Meillä täällä Tuusulassa sijaitsi Lotta Svärd-järjestön päämaja ja tukikohta, joka nykyään toimii museona. Museon päänäyttely on Lotan tarina – Vaadi aina enin itseltäsi. Koskettavassa näyttelyssä on lähtökohtana lottien henkilökohtaiset kokemukset. Lotat toimivat apuana rintamalla oleville miehille. Vuonna 1931 perustettiin tyttöosasto, jonne saivat osallistua 8-vuotta täyttäneet tytöt, tosin vanhempien suostumuksella. Sotavuosina pikkulotatkin joutuivat vaativiin tehtäviin sairaaloihin ja kanttiineihin.

He kaikki yhdessä taistelivat Suomen puolesta. Nyt me voimme olla kiitollisia siitä, että me saamme elää rauhassa. Me voimme olla kiitollisia siitä, että meille vapaus merkitsee todella vapautta.

Haluan kiinnittää huomion myös siihen hintaan, josta harvemmin puhutaan, mutta jonka urhoolliset taistelijamme ovat maksaneet. Siitä kertoo muun muassa teos nimeltä Murtuneet mielet. Talvisota, joka alkoi 75 vuotta sitten, oli sotavuosien verisin ja raskain. Raakuudet ja uupumus söivät sielua. Mutta Suomi säilytti itsenäisyyden. Todellisen voiman on sanottu olevan sotilaiden tajunnassa. Aseveljeys ja yhdessä olo rintamalla, toinen toisiaan tukien, olivat paljon syvempiä kokemuksia kuin mikään poliittinen identiteetti tai ideologia. Me rauhanaikana syntyneet ja kasvaneet emme voi koskaan ymmärtää sodan keskellä eläneiden kokemuksia, mutta jotain voimme ottaa opiksemme.

Hyvät kuulijat,

Sotien jälkeistä Suomea rakennettiin valtavalla intensiteetillä ja voimalla. Jo ennen toista maailmansotaa säädettiin oppivelvollisuuslaki, joka velvoitti jokaisen lapsen käymään koulua. Velvollisuuden lisäksi tämä oli myös etuoikeus. 1948 lapsilisästä tuli kaikkien perheiden etuus. Samana vuonna alemmilla kouluasteilla lapset saivat ruuan ilmaiseksi. Seuraavana vuonna aloitettiin äitiyspakkausten jakaminen kaikille äideille. Tarkoituksena oli lapsikuolleisuuden vähentäminen. Tällä hetkellä lapsikuolleisuus on Suomessa maailman alhaisimpia.

1963 kansalaiset saivat sosiaaliturvatunnuksen ja sairasvakuutuskortin. Vuonna 1978 Suomessa siirryttiin peruskoulujärjestelmään, jolloin kaikille kouluasteille tuli ilmainen kouluruokailu. Maksuton kouluruoka on edelleen maailman laajuisesti harvinaista.

Nyt me saamme elää Suomessa, joka on hyvinvoinnin huipulla. World Economic Forum on listannut Suomen Euroopan kilpailukykyisimmaksi maaksi. Meidän vahvuuksiamme ovat koulutus, tutkimus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja kattava sosiaaliturva. Kilpailukykylistauksessa on mitattu potentiaalia. Se kertoo, että meissä suomalaisissa on jotain erityislaatuista vahvuutta, osaamista ja välittämistä. Nyt meidän on taas aika ottaa nuo vahvuudet käyttöön, muuttaa teoria konkretiaksi, todellisiksi teoiksi ja rohkeiksi päätöksiksi, koska

Arvoisat juhlavieraat,

tällä hetkellä Suomi on syvällä lamassa. Arvioiden mukaan jopa syvemmällä kuin 30- ja 90-luvulla. 30-luvulla Suomi syöksyi syvälle, mutta nousi sieltä yhtä nopeasti ylös. Sota-aika aiheutti totaalisen tuotannon romahtamisen, mutta siitäkin teollisuus toipui hämmästyttävän nopeasti ja vuodesta 46 eteepäin kasvu vauhti oli erittäin nopeaa. Suomi pystyi maksamaan kaikki sotakorvaukset, jotka olivat suuruudeltaan jopa 4 % bruttokansantuotteesta. 90-luvun lama jäi myös melko lyhyeksi, mutta seuraukset olivat sitäkin traagisempia. 100 000 ihmistä jäi pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Nousukausi tuli kuitenkin voimalla teknologian kehityksen myötä.

Nyt on jälleen lama. Työttömyysluvut ovat nousseet. Ihmiset ovat huolissaan toimeentulostaan ja hyvinvoinnistaan. Köyhyys ja leipäjonot ovat tätä päivää. Nyt olisi taas aika kerätä voimat ja tehdä yhteistyötä jälleen, kuten isovanhempamme, sota-ajan lapset, Suomen jälleenrakentajat tekivät. Nöyrällä mielellä, mutta rohkeasti. Se yhteishenki ja suomalainen sisu, jolla Suomi silloin selvisi eteenpäin, sille on kysyntää myös nyt.

Arvoisa juhlaväki,

Kuten eräs ystäväni sanoi, horjahtaa saatan, mutta en kaadu. Tällä asenteella me kaikki voimme lamankin kourissa huolehtia toisistamme ja nostaa Suomen jälleen kohti menestystä. Samalla meidän täytyy ottaa vakavasti turvallisuuspoliittiset kysymykset ja uhat. Vaalimalla rauhaa me kunnioitamme äitiemme ja isiemme perintöä, hienoa, puhdasta ja kaunista Suomea. Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää!