Tosiasioiden tunnustaminen on muutoksen alku

09.04.2017

Tuusula sijaitsee parhaalla mahdollisella paikalla keskellä kehittyvää Uuttamaata, aivan pääkaupungin tuntumassa. Silti kuntamme veroprosentti on noussut ja velka nelinkertaistunut viimeisen kuuden vuoden aikana. Tuusulan väestö on kasvanut viime vuonna 0,4% (eli pyöristettynä 0%) samaan aikaan kun pääkaupunkiseudun väkiluku on kasvanut ennätysvauhtia. Tuusulan työttömyysluvut ovat kaksinkertaistuneet vuosikymmenen vaihteesta.

Vaikka kuinka yrittäisimme nähdä Tuusulan talouselämän positiivisessa valossa, tosiasiat on tunnustettava. Tuusulan velka on kasvanut kiihtyvää vauhtia. Tämä on täysin kestämätön kehityssuunta. Tosiasiat täytyy tunnustaa ja uuden valtuuston on tehtävä päätöksiä, joilla Tuusula saadaan kasvun uralle.

Me tarvitsemme rohkeita tavoitteita. Meidän on huolehdittava Tuusulan elinvoimaisuudesta hyödyntämällä Tuusulan vahvuuksia. Meidän vahvuutemme ovat pientalovaltaisuus ja yritystontit, jotka ovat lähellä Kehä-teitä ja pääkaupunkia. Meillä on mahdollisuus luoda satoja työpaikkoja vuosittain, mikäli huolehdimme riittävästä työpaikkatonttitarjonnasta. Työpaikat syntyvät pääasiassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Asuntorakentamisessa kuntamme etuna on väljyys. Omakotitonttien määrää tulee kasvattaa niin, että tarjonta ylittää selkeästi kysynnän, myös Etelä-Tuusulassa. Kunnalla on maata satojen omakotitonttien kaavoittamiseen ja myymiseen lyhyelläkin aikajänteellä. Tonttien hinnat tulee asettaa sellaiselle tasolle, että myös normaalituloisilla on mahdollisuus rakentamiseen.

Pormestarimalli on hyvä asia. Se antaa vastuulle selkeät kasvot ja lisää päätöksenteon dynamiikkaa. Se vähentää valmistelukierrosten määrää virkamieskoneistossa. Valmistelukierrokset voivat pahimmillaan viivyttää asioiden lopulliseen päätöksentekoon tuloa jopa vuosikymmenen. Pormestarin tulee myös lunastaa paikkansa neljän vuoden välein sekä saada valtuuston enemmistön luottamus. Suomen tyytyväisimmät kuntalaiset asuvat pormestarikunnassa. Tehdään mekin yhdessä Tuusulasta Suomen paras paikka asua.

Ruut Sjöblom

Kunnanvaltuutettu

Uudenmaan maakuntavaltuutettu

Tuusulan Kokoomuksen puheenjohtaja

(Julkaistu Keski-Uusimaassa 9.4.2017)