1990-luvun lama-aikaan konkurssit ja takausvelat ajoivat ihmiset pitkäaikaiseen velkaloukkoon. Ylivelkaantumisen merkittävimmät aiheuttajat tuolloin olivat valuuttaluotot, devalvaatiot ja talouspolitiikka. Vasta 2000-luvulla säädettiin laki velkojen lopullisesta vanhenemisesta. Ennen sitä velka oli ikuinen. Velkajärjestelylaki säädettiin jo aiemmin, mutta se ei tavoittanut kuin pienen osan velallisista. Vuonna 2008 alkoi vapautumaan veloistaan lähes 20 vuotta velkaloukossa eläneitä.
Olen tutkinut väitöskirjassani kuinka nämä ihmiset ovat selviytyneet tuona aikana. Ihmiset ovat kertoneet taloudellisesta ahdingosta ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä. He ovat kertoneet myös konkurssien, velkaloukun ja ulosottokierteen tuottamasta häpeästä. Toisaalta he ovat puhuneet myös selviytymiseen positiivisesti vaikuttaneista asioista kuten puolison tuesta ja perheestä. Periksiantamattomuus ja toiminnallisuuden säilyttäminen ovat olleet avainasemassa selviytymisen kannalta.
1990-luvun lama on jättänyt jälkensä yhteiskuntaamme. Laman lapset kärsivät tällä hetkellä muita ikäluokkia enemmän psyykkisistä ongelmista. Suurin syy, miksi tällä hetkellä ei haluta lähteä yrittämään on se, että epäonnistumisen seuraukset ovat liian ankarat. Ne, jotka ovat kokeneet tai nähneet lähellä olevan ihmisen konkurssin seuraukset, eivät usein ole halukkaita edes yrittämään.
1990-luvun laman ja tämän päivän laman syyt ovat eriluonteisia, mutta seurauksista voidaan oppia paljon. 1990-luvun lamassa 100 000 ihmistä jäi pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Valtavamäärä yrittäjiä, osaamista ja hiljaista tietoa jäi pois työmarkkinoilta.
Nyt voimme toimia toisin ja kannustaa ihmisiä yrittäjyyteen. Konkurssilainsäädäntöä tulisi uudistaa. Noin 80 % yrityksistä kaatuu viiden vuoden sisällä niiden perustamisesta. Suomessa täytyy voida onnistua ja epäonnistua ilman kohtuuttomia seurauksia. Suomi voi nousta vain yrittämällä ja työtä tekemällä.