News

Omaishoitajan arki

Sain kunnian tutustua 81-vuotiaaseen naiseen, joka on miehensä omaishoitaja. Mies sairastui vakavasti kymmenen vuotta sitten ja muutama vuosi sen jälkeen hänellä todettiin myös Alzheimerin tauti. Puolitoista vuotta sitten vaimo pääsi omaishoitajaksi. Päivät kuluvat hyvin toistensa kaltaisina viikosta toiseen. Mies nukkuu yöt hyvin, mutta vaimo heräilee … Lue lisääOmaishoitajan arki

Häpeä leimaa yhä lamavelallisia

Suomen talous on taantumassa, ja 1990-luvun lamavelallisten kohtelusta käydään taas keskustelua. Keskusteluun on myös tarvetta. 1990-luvun alussa sata tuhatta ihmistä jäi pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Lukemattomat ihmiset ja kodit joutuivat pitkäaikaiseen taloudelliseen ahdinkoon. Olen tutkinut väitöskirjassani laman aiheuttamia sosiaalisia seurauksia. Haastateltavat kertoivat taloudelliseen epäonnistumiseen liittyvästä häpeästä, … Lue lisääHäpeä leimaa yhä lamavelallisia

Laman jälkeen

Tutkimukseni työnimi on Laman jälkeen. Olen haastatellut tutkimukseeni konkurssin ja/tai takausvelkojen vuoksi vakavasti ylivelkaantuneita. 1990-luvun lama-aikana tehtiin valtava määrä konkursseja. Ihmisiä joutui pitkäaikaiseen taloudelliseen ahdinkoon yritysvelkojen ja takausvelkojen vuoksi. Syitä 1990-luvun talouskriisille on esitetty useita aina idänkaupan romahtamisesta epäonnistuneeseen talouspolitiikkaan. Merkittävästi konkurssiaaltoon joka tapauksessa vaikuttivat … Lue lisääLaman jälkeen

Haastattelu Helsingin Sanomissa 20.1.2015

Helsingin Sanomat tekivät hienon artikkelin konkurssista selviytymisestä, johon he olivat haastatelleet sekä minua tutkimuksestani, sekä konkurssista selvinneitä yrittäjiä. Tässä otos haastattelustani sekä linkki alkuperäiseen kirjoitukseen. ”Tut­ki­ja Ruut Sjöblom haas­tat­te­li väi­tös­kir­jaan­sa var­ten 22:ta la­man ko­ke­nut­ta yrit­tä­jää. Yrit­tä­jien ta­ri­nat oli­vat ka­ru­ja: kak­si oli yrit­tä­nyt it­se­mur­haa, yh­den puo­li­so … Lue lisääHaastattelu Helsingin Sanomissa 20.1.2015

Mikä yhdistää velkavankeudessa selvinneitä?

Teen tutkimusta Helsingin Yliopistossa 1990-luvun lama-aikana pitkäaikaisesti ylivelkaantuneiden selviytymisestä. Helsingin Sanomat julkaisivat artikkelin aiheesta 15.11.2014, johon olivat haastatelleet minua. Lisämateriaalina oli käytetty Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Takuusäätiön Velkatunneli-tutkimusta (2010). Tässä haastattelu ja linkki alkuperäiseen artikkeliin. Mikä yhdistää velkavankeudessa selvinneitä? 1. Perhe, jonka vuoksi taistella Moni on valmis … Lue lisääMikä yhdistää velkavankeudessa selvinneitä?

Luova tuho ei aina toteudu konkursseissa Vieraskynä, Helsingin Sanomat

Luova tuho ei aina toteudu konkursseissa. Konkurssissa menetetään usein tilaisuus luoda uutta, kun ihminen yrityksen takana joutuu vuosien velkaloukkuun. Laman aikaan 1990-luvulla tehtiin ennätysmäärä konkursseja. Massatyöttömyys ja taloudellinen ahdinko olivat arkipäivää. Inhimillinen kärsimys ja pahoinvointi lisääntyivät. Yli 100 000 ihmistä jäi pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Uusi … Lue lisääLuova tuho ei aina toteudu konkursseissa Vieraskynä, Helsingin Sanomat

Itsenäisyyspäivän juhlapuhe

Itsenäisyyspäivän juhlapuhe Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvä juhlayleisö, Suomi täyttää tänään 97 vuotta. Tänään 6.12. vuonna 2014 me suomalaiset olemme etuoikeutettuja, koska voimme juhlia maamme itsenäisyyttä. Maailmalla tilanne on paljon levottomampi, jopa ihan lähellämme. Jokaiselle, joka on taistellut Suomen sodissa, puolustanut maatamme ja hoitanut haavoittuneita, haluan … Lue lisääItsenäisyyspäivän juhlapuhe