Vuosi eduskunnassa

Keski-Uusimaan toimittaja haastatteli minua ensimmäisestä vuodestani eduskunnassa. Tässä julkaistu haastattelu:

ENSIMMÄINEN vuosi eduskunnassa on takana, mitä siitä on päällimmäisenä mielessä?

– Kansanedustajan työ on todella mielenkiintoista ja hektistä. Poliittinen tilanne vaihtuu nopeasti. Kansanedustaja on kuitenkin ennen kaikkea lainsäätäjä ja sen tehtävän olen ottanut hyvin vakavasti ja paneudun siihen huolella. Valiokuntatyöskentelyä pidän erittäin tärkeänä, Sjöblom vastaa.

Haastattelua ei tehdä kasvokkain. Sosiaalisia kontakteja pitää välttää, on hallitus ohjeistanut.

Kansanedustajat kuitenkin käyvät eduskunnassa, myös Ruut Sjöblom käy siellä yhä päivittäin.

– Meillä ei pysty osallistumaan etänä kokouksiin. Normaali päivärytmi on sellainen, että aamulla minulla on lakivaliokunta, päivällä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ja iltapäivällä täysistunto. Nämä ovat päivittäin.

Hän lisää, että näiden lisäksi on muun muassa ryhmäkokouksia.

– Nyt kriisiaikana kokousaikataulut vaihtuvat melko tiheään ja tällä hetkellä säädetään pääasiassa vain kiireellisiä lakiesityksiä. Välillä päivät venyvät todella pitkiksi, mutta välillä pääsee jo normaaliaikaan. Nyt loppukevään ajan on täysistunnoista poistettu kello 22 takaraja eli tämä tarkoittaa, että kokoukset voivat jatkua yli kello kymmenen illalla.

Sjöblom kertoo, että eduskuntaan pääsyn jälkeen kaikki aikataulua vaativat harrastukset ovat jääneet, mutta sellaiset, jotka eivät ole sidottuja aikatauluun, ovat säilyneet.

– Joogaan ja ulkoilen lähes päivittäin ja pidän valokuvaamisesta. Etsin parhaillaan itselleni sopivaa kunnon järjestelmäkameraa.

VÄITÖSKIRJATYÖTÄ Sjöblom pyrkii edistämään vapaa-ajallaan. Tutkimusaiheena on se, miten konkurssin kokeneet ja pitkäaikaisesti ylivelkaantuneet ovat selviytyneet.

Kysymykseen siitä, mikä eduskunnassa on ollut antoisinta, hän vastaa, että valiokuntatyöskentely.

– Jokainen puolue on siellä voimasuhteiden mukaan edustettuna ja siellä pyritään löytämään oikeita ja hyviä ratkaisuja. Keskustelu on kuitenkin hyvin avointa ja ratkaisukeskeistä, ja aina pyritään löytämään kansalaisten kannalta oikeudenmukaisin ja paras vaihtoehto, Sjöblom vakuuttaa.

Parasta edustajan työ on silloin, kun hyvät asiat saadaan etenemään.

– Suuria pettymyksiä en vielä ole kokenut, mutta kyllä ne varmasti liittyvät siihen, jos jokin hyvä asia ei etene, hän pohtii.

Vuoden aikana hän on oppinut eniten lainsäädännöstä.

– Se on tarkkaa ja vaatii harkintaa. Yksi asia vaikuttaa aina toiseen ja niin edelleen. Kuitenkin pitää olla rohkea. Ja on hyvä muistaa, että lainsäädäntö on ihmistä varten, niin että tässä maassa on turvallista ja hyvä elää.

Sjöblom kertoo, että toinen edustajan vuosi alkoi normaalisti, mutta melko pian koronaviruksen leviämisen vaikutukset alkoivat näkyä ja hyvin nopealla tahdilla siirryttiin jo pohtimaan valmiuslainsäädännön käyttöönottoa ja säätämään kriisiajan lakeja. Niinpä kevät on edennyt todella nopeasti.

Etätyöskentely on myös Sjöblomin kotona arkea, kun lapset opiskelevat etänä.

– Suuri kiitos täytyy antaa kouluille ja opettajille siitä, että etäopetus on sujunut hienosti.

Haastattelun teki

Tanja-Elina Niemi

Keski-Uusimaa

Toimittaja