Luova tuho ei aina toteudu konkursseissa.
Konkurssissa menetetään usein tilaisuus luoda uutta, kun ihminen yrityksen takana joutuu vuosien velkaloukkuun.
Laman aikaan 1990-luvulla tehtiin ennätysmäärä konkursseja. Massatyöttömyys ja taloudellinen ahdinko olivat arkipäivää. Inhimillinen kärsimys ja pahoinvointi lisääntyivät. Yli 100 000 ihmistä jäi pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Uusi finanssikriisi alkoi vuonna 2008, eikä sille näy vieläkään loppua.
Itävaltalaisen taloustieteilijän Joseph A. Schumpeterin kehittämän luovan tuhon teorian mukaan konkurssit eivät ole pelkästään kielteisiä tapahtumia. Konkurssit kuuluvat terveeseen markkinatalouteen. Ne uudistavat ja vapauttavat resursseja.
Voimavarojen vapautuessa syntyy uusia innovaatioita. Konkurssien ansiosta innovaatioiden toteuttamiseen löytyy uutta potentiaalia: ihmisiä ja ajatuksia.
Toisin sanoen Schumpeterin teorian mukaan konkurssit voivat olla myönteinen asia. Ne mahdollistavat liikkeessä pysymisen ja jatkuvan uudistumisen. Myös yksilöille luova tuho on mahdollisuus kehittymiseen ja uuden aloittamiseen.
Suomessa luovan tuhon vaikutusvalta pysähtyy konkurssiin. Kun yritys menee konkurssiin, sen omaisuus realisoidaan ja yritys lakkaa olemasta. Ihminen yrityksen takana jää kuitenkin vastaamaan veloista.
Osakeyhtiömuotoisessa yrityksessä veloista vastaa yrittäjä, jos hän on taannut henkilökohtaisesti yrityksen lainoja. Näin on usein mikro- ja pienyrityksissä, joita on yli 93 prosenttia Suomen yrityksistä.
Äärimmillään konkurssin tehnyt saattaa joutua elämään velkaloukussa 15–20 vuotta.
Luovan tuhon teorian mukaan konkurssin jälkeen pitäisi siis vapautua resursseja uuden luomiseen. Resursseiksi voidaan valuutan ja materian lisäksi ymmärtää hiljainen tieto, kekseliäisyys, innovatiivisuus, ahkeruus ja into.
Sekä yksilön hyvinvoinnin että yhteiskunnan kannalta voisi olla järkevää vapauttaa nuo voimavarat käyttöön heti konkurssin päätyttyä eikä vasta 15 vuoden kuluttua, jolloin se saattaa olla jo myöhäistä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa elää kuitenkin vahvasti ajatus, että velat on aina maksettava.
Velan takaisinmaksun taustalla on normatiivinen sääntö lupauksen pitämisestä. Hyvä ihminen pitää lupauksensa. Se on myös kunniakysymys. Lisäksi pelätään, että jos tällaisessa asiassa joustetaan, se johtaa väärinkäytöksiin ja moraalin rappeutumiseen. Velkojen takaisinmaksun etiikkaan liittyy siis kysymys velvollisuudesta ja sääntöjen noudattamisesta.
Liiketoiminnan etiikan dosentti Jukka Kilpi on analysoinut teoksessaan The Ethics of Bankruptcy lupauksen moraalista velvoittavuutta. Velvollisuuseettisessä lähestymistavassa on velallisen lisäksi suhtauduttava vakavasti myös velkojan asemaan. Velallisen antaman lupauksen mitätöiminen on ongelmallista ilman velkojan suostumusta, mutta toisaalta lupauksen moraalinen velvoittavuus perustuu yksilön autonomiaan. Velallisen pitäminen pitkäaikaisessa velkaloukussa uhkaa hänen autonomiaansa.
Olisiko inhimillisempää parantaa velkaloukussa elävän asemaa kuin ajatella puhtaasti velkojaa? Voiko sellainen lupaus velvoittaa, jota on mahdotonta pitää? Voiko velallista velvoittaa maksamaan velat, joita hän ei koskaan pysty maksamaan?
Tässä yhteydessä rangaistuksesta puhuminen ei tunnu mielekkäältä, koska ei ole tapahtunut rikosta. Valtaosa uusista yrityksistä kaatuu viiden vuoden sisällä niiden syntymisestä, koska kysynnän ja tarjonnan laki määrittää markkinoita ja maailma muuttuu nopeasti. Lisäksi tutkimuksissa on yritysten kasvua hidastaviksi tekijöiksi mainittu liiketoimintaan ja työllistämiseen liittyvät riskit sekä epäonnistumisen pelko.
Uuden yrityksen perustaminen epäonnistumisen jälkeen on lähes mahdotonta: uutta rahoitusta ei enää saa.
Viime vuonna Suomessa pantiin vireille 3 131 konkurssia. Näissä yrityksissä oli yli 15 000 työntekijää.
Niin kauan kuin lainsäädäntömme määrää, että konkurssin tehnyt ylivelkaantunut yrittäjä vastaa jäljelle jääneistä veloista henkilökohtaisesti jopa viidentoista vuoden ajan, Schumpeterin luovan tuhon teoria ei toteudu. Käytännössä ihminen pakotetaan elämään tilassa, jossa hän ei kykene täyttämään vaatimusta velkojen maksamisesta.
Ruut Sjöblom
Kirjoittaja viimeistelee väitöskirjaa Helsingin yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa ”Lamakausien sosiaaliset seuraukset”.