Omaishoitajan arki

22.03.2015

Sain kunnian tutustua 81-vuotiaaseen naiseen, joka on miehensä omaishoitaja. Mies sairastui vakavasti kymmenen vuotta sitten ja muutama vuosi sen jälkeen hänellä todettiin myös Alzheimerin tauti. Puolitoista vuotta sitten vaimo pääsi omaishoitajaksi.

Päivät kuluvat hyvin toistensa kaltaisina viikosta toiseen. Mies nukkuu yöt hyvin, mutta vaimo heräilee lähes joka yö huolissaan. Aamulla alkavat aamutoimet, jotka miehen sairaudesta johtuen kestävät muutaman tunnin. Päivällä syödään ja käydään ehkä kaupassa. Illalla katsotaan tv:tä. Tai vaimo katsoo, ja mies istuu vierellä. Miehen tv:n katsominen on vaikeaa, koska hän ei muista.

Nainen on työskennellyt opettajana ja mies työnjohtotehtävissä isossa yrityksessä. He ehtivät olla noin kymmenen vuotta eläkkeellä ennen miehen sairastumista. Nyt he sohvalla istuessaan eivät enää oikein voi keskustellakaan, koska mies ei muista mitään. Ei välillä vaimoakaan. Illalla mies saattaa kysyä varovasti, että aikooko nainen tulla tuonne samaan makuuhuoneeseen.

Mies on aina ollut tarkka, mutta nyt hänestä on tullut pikkutarkka. Hän petaa sängyn joka aamu kuten armeijassa on opetettu. Hän tiskaa ja järjestelee aterimetkin suuruusjärjestykseen.

Mies on palliatiivinen potilas, joka on elänyt jo yli ennusteen. Hänellä on syöpä, joka leikattiin 10 vuotta sitten. Syöpä uusiutui, mutta sitä ei enää hoideta. Mies itse ei muista olevansa vakavasti sairas. Hän ei edes koe itseään sairaaksi, eikä hänellä ole mitään kipuja.

Nainen on oman jaksamisen rajamailla. Miehen lääkäri ja hoitaja näkivät naisen väsymyksen ja ehdottivat, että mies olisi hoitokodissa kaksi viikkoa ja sitten kaksi viikkoa kotona. Tätä on nyt kokeiltu vuoden alusta lähtien. Toisaalta nainen on helpottunut, että hänelle tulee hieman vapaa aikaa. Hän itse on fyysisesti ja psyykkisesti vielä suhteellisen hyvässä kunnossa, hän haluaa tehdä vielä asioita. Toisaalta hän kokee huonoa omaa tuntoa, koska mies ei halua olla hoitokodissa.

Mies haluaa olla kotona. Mies ei ymmärrä, miksi vaimo ei lähde käymään kaupungilla tai ystävillään. Mies sanoo, että kyllä hän nyt pärjää. Hän ei muista olevansa sairas. Kertoessaan tätä nainen kyynelehtii. Hänestä huokuu rakkaus miestään kohtaan ja huoli hänen voinnistaan. Oma väsymys on alkanut painamaan, samoin tukahdutettu halu vielä toteuttaa itseään elämänsä aikana. Nyt myös oma vointi on mennyt huonommaksi. Hän kuitenkin uskoo, että jos mies viihtyy puolet ajasta hoitokodissa, ja puolet kotona, elämä muuttuisi taas mielekkääksi ja hyväksi.

Olen kiitollinen, että sain tutustua tähän naiseen ja että hän kertoi rehellisesti elämästään omaishoitajana. Tämä oli pysäyttävä ja koskettava tapaaminen. Entistä suuremmalla voimalla haluan olla vaikuttamassa omaishoitajien ja hoidettavien omaisten elämään. Meidän täytyy turvata jokaiselle ihmisarvoinen ja hyvä elämä.

Tämä kirjoitus syntyi, kun otin vastaan Omaishoitajat ja läheiset -liiton haasteen. Voit lukea kirjoituksen ja siitä syntyneen keskustelun omaishoitajien liiton sivuilta tästä linkistä

http://www.omaishoitajat.fi/omaishoitajan-arki